Harrastajat kertovat: Kuntonyrkkeily on Eevan mielestä loistavaa kardiotreeniä

31. tammikuuta 2025

Jaa tämä artikkeli

Miten päädyit aloittamaan kuntonyrkkeilyssä?

Lajiin tutustuin Helsingin yliopiston yliopistoliikunnan kautta, joskus ihan 2010-luvun taitteessa. Mentiin kaverin kanssa kokeilemaan, mutta aika nopeasti alkoi tuntumaan siltä, että mun pyörätuolissa olo aiheutti hämmennystä ohjaajassa. En sitten päätynyt jatkamaan n. 3-5 tunnin jälkeen ja ajattelin jo, että eipä tule enää kokeiltua. Mainitsin tästä joskus vuosia myöhemmin nykyiselle puolisolleni, joka selvästi pisti muistiin tämän. Hän nimittäin vei mut treffeille HipKon kuntonyrkkeilytunnille ehkä 2016 (meillä on tapana viedä toisemme kuukausittain treffeille niin, että toinen ei tiedä mitä on luvassa) ja siitä päädyttiin jatkamaan kokeilua kahden vuoden ajan.  2018 joulukuussa siirryttiin lopulta Firebodylle, kun alkoi kulkeminen Metsälään sekä tilojen täysi esteellisyys hapottamaan vähän liikaa.

Kenelle harrastus sopii?

Kuntonyrkkeily on todella monipuolinen ja kokonaisvaltainen laji! Sitä voi hyvin soveltaa eri kunnon ja toimintakyvyn omaaville.

Mitä kuntonyrkkeily tuo sulle arkeen?

Kuntonyrkkeily tuo mulle loistavaa lihaskunto- ja kardiotreeniä sekä voiman tunnetta. Siinä saa hyvin purettua aggresiota ulos. Mun lemppari treeni kuntonyrkkeilystä on 4-6 lyönnin sarjat, joissa on väistöjä ja koukkuja. Inhokki on varjonyrkkeily, siinä tulee edelleen vähän pöljä olo. 

Millaista on treenata Firebodylla?

Firebodylla mut otettiin heti tosi hyvin vastaan. Olin Maukalle soittanut ja kertonut pyörätuolista sekä kokemuksestani lajista. Sitten vaan mentiin suoraan jatkokurssille! Maukka ja Annika oli ihan huippuja heti alusta asti. Musta oli siistii, miten mua ei ollenkaan päästetty kuin koira veräjästä, vaan Maukka selvästi näki jos mun tekniikassa oli parantamisen varaa. Hän myös antoi alussa enemmän ideoita siitä, miten mä lämppään soveltavasti, mutta toki olin myös tottunut HipKon ajoilta soveltamaan tiettyjä liikkeitä. Nythän se lämppä menee jo rutiinilla, ei tarvitse niin miettiä miten jotkut liikkeet muokkaa.

 

Viimeisimmät julkaisut

12. marraskuuta 2024
Jouko on myöhäisemmässä elämänvaiheessa löytänyt tiensä aktiivisen liikunnan pariin. Joukon mielestä kuntonyrkkeilyssä parasta on se, että koko ajan oppii uutta ja keho joutuu aina välillä mukavuusalueen ulkopuolelle. Lue lisää, millaista on treenata kuntonyrkkeilyssä Firebodylla
12. marraskuuta 2024
Ilkalla on aiempaa lajitaustaa pallo- ja mailapelien parissa. Hän on pienestä pitäen harrastanut jääkiekkoa ja jalkapalloa. Nykyään Ilkka harrastaa kuntonyrkkeilyä, kuntosalia ja kesäisin golfia. Ilkan mielestä Firebodylla on erinomaiset, ammattitaitoiset valmentajat joiden treeneissä on hyvää vaihtelevuutta mikä tekee treenistä hauskaa. Lue lisää millaista on kuntonyrkkeillä Firebodylla
12. marraskuuta 2024
Maria on aiemmin harrastanut kuntosalia ja jalkapalloa. Kuntonyrkkeilyn monipuolisuus vei kuitenkin Marian mennessään ja nyt hän on käynyt aktiivisesti Firebodyn kuntonyrkkeilyssä jo useamman vuoden ajan. Marian mukaan kuntonyrkkeilyssä treenien sisältö ja haastavuus vaihtelevat, mikä tekee treenaamisesta innostavaa. Lue lisää, millaista on treenata Firebodyn kuntonyrkkeilyssä.
25. helmikuuta 2019
Oletko käynyt jo Firebodyn kuntopotkunyrkkeilytunnilla? Tämä teksti kertoo, kenelle tunti sopii, mitä siellä tehdään sekä miksi se voisi olla juuri sinulle loistava treeni. Kysyimme muutamilta kävijöiltä, minkälaista on Firebodyn kuntopotkunyrkkeilyssä. Tässä on kooste heidän vastauksista. Kenelle kuntopotkunyrkkeilytunti sopii? Et tarvitse aikaisempaa kokemusta lyömisestä tai potkimisesta.
28. joulukuuta 2018
Kaikkihan sitä haluavat – onnistua projekteissaan, eikö! Monelle näin vuodenvaihteen aikaan on totisinta totta projekti nimeltä laihduttaminen. Mutta miten laihtua pysyvästi? Tässä vinkit pysyvään laihtumiseen. Ehkäpä tämä laihduttaminen on se viimeisin laihduttamiskerta? Tiedosta. Usein kuulee sanottavan, että kilot tai vatsamakkarat ovat vain salakavalaa hiipineet vartaloon.
26. syyskuuta 2018
Miltä kuulostaa liikuntaharrastus, joka sopii kaiken ikäisille ja muotoisille? Kaikille, jotka haluavat kropasta vahvemman, ketterämmän ja ehkä jopa kevyemmän. Niille, jotka haluavat tekemisen olevan sopivan haastavaa, hauskaa, mutta myös yhteisöllistä. Niin ja myös niille, jotka eivät hetkeen ole liikahtaneet sohvalta jääkaappia pidemmälle. Saanko esitellä teille Firebodyn kuntonyrkkeilyn!
30. toukokuuta 2018
Yläsalissamme järjestetään pilatestunteja ja alakerran karskit kamppailijat huuli pyöreänä ihmettelevät, mistä on kysymys. Tässä postauksessa vastaamme kysymykseen, mitä pilates on ja samalla toivotamme kaikki FireBodylaiset tervetulleeksi tutustumaan kehon- ja mielenhuoltoa sisältäville tunneille. Pilatesta harrastetaan ympäri maailmaa ja lajin on kehittänyt Joseph Pilates jo 1900- luvun alkupuolella.
7. toukokuuta 2018
Oletko jo huomannut mediassa viime vuosina kukoistaneen buumin, jossa muistutellaan jatkuvasti, miten stressistä pitäisi päästä eroon? Ihmekös tuo – kyseessä on yksi länsimaiden suurimmista työterveysongelmista. Pelkästään noin joka viides suomalainen kärsii stressin aiheuttamasta unettomuudesta. Monta vuotta kestänyt krooninen stressi saattaa jopa heikentää muistia ja hidastaa työtahtia merkittävästi.
27. maaliskuuta 2018
FireBodyn valmentajalle ja entiselle ammattipotkunyrkkeilijä Maukka Cederlöfille painonhallinta on tuttu puheenaihe. Monet asiakkaat hakeutuvat yksilövalmennukseen erilaisten ulkonäkötavoitteiden takia ja entisenä ammattiurheilijana painoluokat ovat tulleet tutuiksi. Kysyimme Maukalta, miten laihtua nopeasti. Aluksi on hyvä muistaa nopean painonpudotuksen olevan mahdollista, mutta se ei aina tuo kestäviä tuloksia.
22. maaliskuuta 2018
Maalis-huhtikuussa moni valittaa väsymystä. Syy kevätväsymykseen voi löytyä valon lisääntymisestä ja ravitsemuksesta. Aivot säätelevät kehon sisäistä keskuskelloa, joka vaikuttaa elimistön vuorokausirytmiin. Valon määrän lisääntyessä etenkin iltaisin, kehon keskuskellon toiminta hidastuu. Pitkät yöunetkaan eivät siis välttämättä virkistä, jos nukahtamisessa on ongelmia. Tässä ammattivalmentajan vinkit, joista voit saada apua kevätväsymyksen taltuttamiseen
Näytä enemmän