Harrastajat kertovat: Marian mielestä kuntonyrkkeilyssä parasta on lajin monipuolisuus ja haastavuus

12. marraskuuta 2024

Jaa tämä artikkeli

 

 

 

 

Kerro meille taustastasi?

Oon Maria, kotoisin Helsingistä, mutta nykyään asun Espoossa. Minun viimeisin lajitausta ennen nyrkkeilyä on kuntosalilta. Yhteensä kymmenen vuoden ajan se oli päälajini ja olin tämän harrastuksen parissa myös valmennuksessa seitsemän vuoden ajan. Oikeastaan koko ikäni olen jotakin harrastanut jalkapallosta aerobiciin, mutta saliharrastus vei mennessään pidemmäksi ajaksi.

Miten päädyit aloittamaan nyrkkeilyn Firebodylla?

Keväällä 2019 asuin vielä Lauttasaaressa ja etsiskelin jotakin uutta harrastusta kuntosalin ohelle. Törmäsin kuntopotkunyrkkeilyn alkeiskurssiin, joka Firebodylla oli juuri alkamaisillaan. Kävin kyseisen alkeiskurssin, mutta en kuitenkaan jatkanut enää kuntopotkunyrkkeilyn parissa. Loppuvuodesta 2022 aloin pohtimaan jälleen kamppailulajin aloittamista ja päädyin ilmoittautumaan Firebodylle tammikuussa 2023 alkavalle kuntonyrkkeilyn alkeiskurssille. Jatkoin alkeiskurssin jälkeen viikkotunneilla ja myös silloin tällöin olen ottanut yksityistunteja Benkulta.

Millaista on treenata Firebodyn kuntonyrkkeilyssä?

Firebodylla on kaiken kaikkiaan tosi hyvä yhteishenki ja meininki! Kuntonyrkkeilyssä treenien sisältö ja haastavuus vaihtelevat, mikä tekee treenaamisesta innostavaa. Treeneissä pääsee oman tasonsa mukaan haastamaan itseään ja kotiin lähden sieltä aina hyvällä fiiliksellä. Ohjaajat auttavat tekniikoiden kanssa ja pitävät omalta osaltaan yllä hyvää meininkiä.

Mikä on parasta kuntonyrkkeilyssä?

Parasta kuntonyrkkeilyssä on mielestäni se, että aina oppii jotain uutta. Joko opit tekemään tekniikan oikein tai sitten opit täysin uusia juttuja. Välillä palautellaan mieleen myös ihan perusjuttuja, mikä on mielestäni tärkeää, koska toistoja ei voi koskaan olla liikaa tässä lajissa.

Mikä on sun lempilyönti/ treeniliike?

Lempilyöntini on ehdottomasti vasen koukku, mutta lemppari kehityksen kohde on upparit, koska niissä riittää hiomista.

Viimeisimmät julkaisut

31. tammikuuta 2025
Eeva vietiin yllätyksenä kuntonyrkkeilytreffeille, ja hän on jatkanut siitä lähtien lajin parissa innokkaasti. Eevan mielestä laji soveltuu hyvin eri kunnon ja toimintakyvyn omaaville.
12. marraskuuta 2024
Jouko on myöhäisemmässä elämänvaiheessa löytänyt tiensä aktiivisen liikunnan pariin. Joukon mielestä kuntonyrkkeilyssä parasta on se, että koko ajan oppii uutta ja keho joutuu aina välillä mukavuusalueen ulkopuolelle. Lue lisää, millaista on treenata kuntonyrkkeilyssä Firebodylla
12. marraskuuta 2024
Ilkalla on aiempaa lajitaustaa pallo- ja mailapelien parissa. Hän on pienestä pitäen harrastanut jääkiekkoa ja jalkapalloa. Nykyään Ilkka harrastaa kuntonyrkkeilyä, kuntosalia ja kesäisin golfia. Ilkan mielestä Firebodylla on erinomaiset, ammattitaitoiset valmentajat joiden treeneissä on hyvää vaihtelevuutta mikä tekee treenistä hauskaa. Lue lisää millaista on kuntonyrkkeillä Firebodylla
25. helmikuuta 2019
Oletko käynyt jo Firebodyn kuntopotkunyrkkeilytunnilla? Tämä teksti kertoo, kenelle tunti sopii, mitä siellä tehdään sekä miksi se voisi olla juuri sinulle loistava treeni. Kysyimme muutamilta kävijöiltä, minkälaista on Firebodyn kuntopotkunyrkkeilyssä. Tässä on kooste heidän vastauksista. Kenelle kuntopotkunyrkkeilytunti sopii? Et tarvitse aikaisempaa kokemusta lyömisestä tai potkimisesta.
28. joulukuuta 2018
Kaikkihan sitä haluavat – onnistua projekteissaan, eikö! Monelle näin vuodenvaihteen aikaan on totisinta totta projekti nimeltä laihduttaminen. Mutta miten laihtua pysyvästi? Tässä vinkit pysyvään laihtumiseen. Ehkäpä tämä laihduttaminen on se viimeisin laihduttamiskerta? Tiedosta. Usein kuulee sanottavan, että kilot tai vatsamakkarat ovat vain salakavalaa hiipineet vartaloon.
26. syyskuuta 2018
Miltä kuulostaa liikuntaharrastus, joka sopii kaiken ikäisille ja muotoisille? Kaikille, jotka haluavat kropasta vahvemman, ketterämmän ja ehkä jopa kevyemmän. Niille, jotka haluavat tekemisen olevan sopivan haastavaa, hauskaa, mutta myös yhteisöllistä. Niin ja myös niille, jotka eivät hetkeen ole liikahtaneet sohvalta jääkaappia pidemmälle. Saanko esitellä teille Firebodyn kuntonyrkkeilyn!
30. toukokuuta 2018
Yläsalissamme järjestetään pilatestunteja ja alakerran karskit kamppailijat huuli pyöreänä ihmettelevät, mistä on kysymys. Tässä postauksessa vastaamme kysymykseen, mitä pilates on ja samalla toivotamme kaikki FireBodylaiset tervetulleeksi tutustumaan kehon- ja mielenhuoltoa sisältäville tunneille. Pilatesta harrastetaan ympäri maailmaa ja lajin on kehittänyt Joseph Pilates jo 1900- luvun alkupuolella.
7. toukokuuta 2018
Oletko jo huomannut mediassa viime vuosina kukoistaneen buumin, jossa muistutellaan jatkuvasti, miten stressistä pitäisi päästä eroon? Ihmekös tuo – kyseessä on yksi länsimaiden suurimmista työterveysongelmista. Pelkästään noin joka viides suomalainen kärsii stressin aiheuttamasta unettomuudesta. Monta vuotta kestänyt krooninen stressi saattaa jopa heikentää muistia ja hidastaa työtahtia merkittävästi.
27. maaliskuuta 2018
FireBodyn valmentajalle ja entiselle ammattipotkunyrkkeilijä Maukka Cederlöfille painonhallinta on tuttu puheenaihe. Monet asiakkaat hakeutuvat yksilövalmennukseen erilaisten ulkonäkötavoitteiden takia ja entisenä ammattiurheilijana painoluokat ovat tulleet tutuiksi. Kysyimme Maukalta, miten laihtua nopeasti. Aluksi on hyvä muistaa nopean painonpudotuksen olevan mahdollista, mutta se ei aina tuo kestäviä tuloksia.
22. maaliskuuta 2018
Maalis-huhtikuussa moni valittaa väsymystä. Syy kevätväsymykseen voi löytyä valon lisääntymisestä ja ravitsemuksesta. Aivot säätelevät kehon sisäistä keskuskelloa, joka vaikuttaa elimistön vuorokausirytmiin. Valon määrän lisääntyessä etenkin iltaisin, kehon keskuskellon toiminta hidastuu. Pitkät yöunetkaan eivät siis välttämättä virkistä, jos nukahtamisessa on ongelmia. Tässä ammattivalmentajan vinkit, joista voit saada apua kevätväsymyksen taltuttamiseen
Näytä enemmän