Kuntonyrkkeilytunteja Helsinkimission nuorille katujen omalta kasvatilta

13. maaliskuuta 2018

Jaa tämä artikkeli

ireBodyn valmentaja Maukka Cederlöf on nyt toista vuotta mukana Kuntonyrkkeilyä ja keskusteluapua nuorille -projektissa, joka järjestetään yhteistyössä HelsinkiMissio hyväntekeväisyysjärjestön kanssa. Yhteistyössä Maukka vetää nuorille kuntonyrkkeilytreenejä.

“HelsinkiMissio on sosiaalialan järjestö, joka haastaa suomalaiset taistelemaan unohdettujen puolesta – yksinäisyyttä vastaan.” sanotaan järjestön sivuilla. Maukalla on järjestöön vahva tunneside, sillä hän on itse kasvanut aikoinaan HelsinkiMission lastenkodissa.

Katujen kasvatista ammattipotkunyrkkeilijäksi

Maukka muistelee ensimmäistä urheilulajiaan nuorena, joka oli jalkapallo. Innokkaana, mutta ujona poikana hän istui suurimman osan ajasta paitsiossa, kun ei ymmärtänyt pelin kulkua. Valmentaja ei koskaan kertonut, miksi häntä huudettiin jatkuvasti pois kentältä ja näin ujon pojan itsetunto koki kolauksen. Laji loppui lyhyeen.

Lastenkodin kautta järjestyi seuraavaksi mahdollisuus aloittaa judo pikkuveljen kanssa. Veli ei kuitenkaan innostunut lajista ja sai Maukankin nopeasti lopettamaan. Seurasi hetki, jolloin ei löytynyt sopivaa harrastusta ja aktiivisuus kärsi taantuman.

Maukka käyttää esimerkkeinä omia nuoruuden kokemuksia, kun painottaa hyvän valmentajan ja lajin mielekkyyden merkityksistä nuorten harrastuksissa. Aktiivinen harrastaminen tuo liikunnan lisäksi paljon muita hyötyjä nuorille. Parhaimmillaan he saavat mielekkään tekemisen lisäksi yhteisön ja tarvittavaa kannustusta.

“Katsoin Rocky leffan ja ajattelin, että tossa vois olla mun juttu. Mä halusin alkaa nyrkkeilijäksi.”

Maukka vietiin Helsingin voimailijoiden nyrkkeilytreeneihin, joissa ensimmäisissä treeneissä tuli nokkaan. Epäonnistumiset ja takaiskut eivät haitanneet, kun valmentaja oli kannustava. Valmentajasta tulin ajan myötä eräänlainen isähahmo Maukalle.

“Muistan, miten valmentaja kannusti meitä. Välillä elämässä ja treeneissä kolisee, mutta aina noustaan takaisin harjoittelemaan. Askel askeleelta tullaan paremmiksi.”

Treeneissä nuori nyrkkeilijä sai tarvitsemaansa rohkaisua ja pitkäjänteisen harjoittelun tuomat onnistumiset ruokkivat itsetuntoa. Maukka muistelee myös HelsinkiMission järjestämiä talvileirejä Lapin Kelokairassa.

“Hurjia tarinoita niistä, jotka meitä ohjasi. He olivat nuoriso-ohjaajia, joista toinen vei meitä myös uimaan Helsingissä. Sieltä se itseluottamus alkoi rakentumaan, kun kasvoin isommaksi ja vahvemmaksi treenatessa.”

Kamppailulajit veivät mennessään ja lopulta Maukka loi niistä itselleen uran ammattipotkunyrkkeilijänä.

Pitkäjänteisyydestä apua yrittäjänä

Nykyään Maukka on yrittäjä ja omistaa Helsingin Lauttasaaressa sijaitsevan FireBody salin yhdessä vaimonsa kanssa. Nuorena opitusta periksiantamattomuudesta on ollut suuri hyöty yrittäjäksi ryhtyessä.

“Olen oppinut uskomaan omiin vahvuuksiini. Riittävän kauan, kun uskoo omaan tekemiseen ja jatkaa duunia, tulee onnistumisia. Kova työ palkitaan lopulta.

Elämä tuo eteen myös negatiivisia asioita ja vastoinkäymisiä, mutta päivittäiset askeleet vievät kohti onnistumisia. Ja vaikka lopputulema ei olisikaan haluttu, jokin muu asia on todennäköisesti onnistunut matkan varrella. Yrittäjyys sisältää myös riskinottoa.

“Riski pitää kattoa, että voi nähdä onko musta siihen vai ei.” 

Kamppailulajeista onnistumisen riemua nuorille

Nyt aikuisena Maukka haluaa olla tukemassa nuoria samalla tavalla, mitä hän on itsekin saanut kokea nuorena. Kamppailulajien kautta voi löytää onnistumisen riemun vaikeidenkin aikojen keskellä.

“Jos joku, niin mä ymmärrän, millaista noilla nuorilla on tuolla kaduilla. Ne tarvii tulla nähdyksi ja ne tarvii aikuisten tukea.”

Projektissa Maukan kuntonyrkkeilytuntien ohessa nuoret pääsevät halutessaan keskustelemaan heitä askarruttavista asioista Nuorten kriisipisteellä. Hänen oma tavoitteensa on antaa nuorille tunneilla onnistumisen tunteita ja kannustusta. Projekti järjestyi ensimmäistä kertaa talvella 2017 ja toistamiseen helmikuussa 2018.

Kuntonyrkkeilytunnit ovat nuorten joukossa erittäin pidettyjä ja Maukalle satelee kiitoksia. Helmikuun 2018 kurssin osallistujilta on kerätty palautteita, jotka saavat entisen ammattipotkunyrkkeilijänkin sydämen sulamaan.

“Nyt kehtaan näin äijänä myöntää että liikutuin näistä palautteista. Tämä on duunia mitä todella rakastan.”

Lue osallistujinen palautteita:

“Hei, kiitos tosi paljon, että vinkkasit tästä kuntonyrkkeilystä! Mulla oli äärimmäisen mukavaa ja hauskaa siellä, vaikka vielä viikon alussa mietin, että kannattaako mennä. Kiitos tosi paljon vielä kerran!”

“Kuntonyrkkeilyssä oli mahtavaa, kiitos HelsinkiMissiolle tästä mahdollisuudesta. Ryhmässä liikkuminen on taustojeni takia vaikean tuntuista, joten tällaiset positiiviset kokemukset ovat minulle kovin tärkeitä. Upeaa etenkin se, että Maukka on kertomansa mukaan kasvanut HelsinkiMission lastenkodissa ja on nyt jopa yrittäjänä seuraamassa intohimoaan! Se kertoo, miten tärkeää työtä te teette, kun huonoista lähtökohdista tullut ihminen on pärjännyt niin hyvin elämässään. Hänen kanssaan oli ilo keskustella ja treenata. Odotan innolla ensi kertaa!””

“Kaksi Poikien Talon kävijää osallistui teidän järjestämään kuntonyrkkeilyyn ja he tykkäsivät siitä tosi paljon. Ohjaaja sai tosi hyvää palautetta.”

“Haluaisin antaa palautetta erittäin hyvästä nyrkkeilykurssista FireBody Oy:llä. Kurssi oli monipuolinen, toimiva ja ilmapiiri tavallista positiivisempi. Siitä ja hyvän opin luomisesta kiitos ohjaaja/valmentaja Maukalle 🙂 “

“Kurssi toimi hyvänä itsetunnon ja hyvinvoinnin nostattajana, koska jokaisella tunnilla saa onnistumisen kokemuksia. Lisäksi säännöllinen liikunta nostaa positiivista mielialaa ja ainakin itselläni kurssi on luonut tärkeää rytmitystä arkeen, ja joka viikolla tähtäin, mihin valmistautua / pyrkiä. Onnistumiset jokaisella kerralla lisäävät motivaatiota treenikerran ulkopuoliseenkin harjoitteluun ja yleisesti olen kokenut tämän elämääni parantavana elementtinä. Jokaisen tunnin jälkeen on fiilis ollut kyllä katossa. 🙂 “

“Lajina kuntonyrkkeily sopii mielestäni vielä erityisen hyvin, sillä se kasvattaa fyysisen kunnon lisäksi henkistä vahvuutta; esim. Jos joskus olisi kokenut tulleensa uhatuksi, tietää että on keinoja puolustautua eikä siten ole täysin avuttomassa uhrin tilassa.”

Yhteistyö Helsinkimission kanssa jatkuu

FireBody ja HelsinkiMissio jatkavat yhteistyötään ainakin vuoden 2018 loppuun. Seuraavat nyrkkeilytunnit ovat tulossa syksyllä 2018.

“Nastaa saada olla auttamassa nuoria. Kolme uutta kurssia lyötiin lukkoon. Keskustelua järjestetään nuorille samassa yhteydessä.”

Viimeisimmät julkaisut

31. tammikuuta 2025
Eeva vietiin yllätyksenä kuntonyrkkeilytreffeille, ja hän on jatkanut siitä lähtien lajin parissa innokkaasti. Eevan mielestä laji soveltuu hyvin eri kunnon ja toimintakyvyn omaaville.
12. marraskuuta 2024
Jouko on myöhäisemmässä elämänvaiheessa löytänyt tiensä aktiivisen liikunnan pariin. Joukon mielestä kuntonyrkkeilyssä parasta on se, että koko ajan oppii uutta ja keho joutuu aina välillä mukavuusalueen ulkopuolelle. Lue lisää, millaista on treenata kuntonyrkkeilyssä Firebodylla
12. marraskuuta 2024
Ilkalla on aiempaa lajitaustaa pallo- ja mailapelien parissa. Hän on pienestä pitäen harrastanut jääkiekkoa ja jalkapalloa. Nykyään Ilkka harrastaa kuntonyrkkeilyä, kuntosalia ja kesäisin golfia. Ilkan mielestä Firebodylla on erinomaiset, ammattitaitoiset valmentajat joiden treeneissä on hyvää vaihtelevuutta mikä tekee treenistä hauskaa. Lue lisää millaista on kuntonyrkkeillä Firebodylla
12. marraskuuta 2024
Maria on aiemmin harrastanut kuntosalia ja jalkapalloa. Kuntonyrkkeilyn monipuolisuus vei kuitenkin Marian mennessään ja nyt hän on käynyt aktiivisesti Firebodyn kuntonyrkkeilyssä jo useamman vuoden ajan. Marian mukaan kuntonyrkkeilyssä treenien sisältö ja haastavuus vaihtelevat, mikä tekee treenaamisesta innostavaa. Lue lisää, millaista on treenata Firebodyn kuntonyrkkeilyssä.
25. helmikuuta 2019
Oletko käynyt jo Firebodyn kuntopotkunyrkkeilytunnilla? Tämä teksti kertoo, kenelle tunti sopii, mitä siellä tehdään sekä miksi se voisi olla juuri sinulle loistava treeni. Kysyimme muutamilta kävijöiltä, minkälaista on Firebodyn kuntopotkunyrkkeilyssä. Tässä on kooste heidän vastauksista. Kenelle kuntopotkunyrkkeilytunti sopii? Et tarvitse aikaisempaa kokemusta lyömisestä tai potkimisesta.
28. joulukuuta 2018
Kaikkihan sitä haluavat – onnistua projekteissaan, eikö! Monelle näin vuodenvaihteen aikaan on totisinta totta projekti nimeltä laihduttaminen. Mutta miten laihtua pysyvästi? Tässä vinkit pysyvään laihtumiseen. Ehkäpä tämä laihduttaminen on se viimeisin laihduttamiskerta? Tiedosta. Usein kuulee sanottavan, että kilot tai vatsamakkarat ovat vain salakavalaa hiipineet vartaloon.
26. syyskuuta 2018
Miltä kuulostaa liikuntaharrastus, joka sopii kaiken ikäisille ja muotoisille? Kaikille, jotka haluavat kropasta vahvemman, ketterämmän ja ehkä jopa kevyemmän. Niille, jotka haluavat tekemisen olevan sopivan haastavaa, hauskaa, mutta myös yhteisöllistä. Niin ja myös niille, jotka eivät hetkeen ole liikahtaneet sohvalta jääkaappia pidemmälle. Saanko esitellä teille Firebodyn kuntonyrkkeilyn!
30. toukokuuta 2018
Yläsalissamme järjestetään pilatestunteja ja alakerran karskit kamppailijat huuli pyöreänä ihmettelevät, mistä on kysymys. Tässä postauksessa vastaamme kysymykseen, mitä pilates on ja samalla toivotamme kaikki FireBodylaiset tervetulleeksi tutustumaan kehon- ja mielenhuoltoa sisältäville tunneille. Pilatesta harrastetaan ympäri maailmaa ja lajin on kehittänyt Joseph Pilates jo 1900- luvun alkupuolella.
7. toukokuuta 2018
Oletko jo huomannut mediassa viime vuosina kukoistaneen buumin, jossa muistutellaan jatkuvasti, miten stressistä pitäisi päästä eroon? Ihmekös tuo – kyseessä on yksi länsimaiden suurimmista työterveysongelmista. Pelkästään noin joka viides suomalainen kärsii stressin aiheuttamasta unettomuudesta. Monta vuotta kestänyt krooninen stressi saattaa jopa heikentää muistia ja hidastaa työtahtia merkittävästi.
27. maaliskuuta 2018
FireBodyn valmentajalle ja entiselle ammattipotkunyrkkeilijä Maukka Cederlöfille painonhallinta on tuttu puheenaihe. Monet asiakkaat hakeutuvat yksilövalmennukseen erilaisten ulkonäkötavoitteiden takia ja entisenä ammattiurheilijana painoluokat ovat tulleet tutuiksi. Kysyimme Maukalta, miten laihtua nopeasti. Aluksi on hyvä muistaa nopean painonpudotuksen olevan mahdollista, mutta se ei aina tuo kestäviä tuloksia.
Näytä enemmän